sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vacaciones de Primavera

Oon koko tän viikon ollut kevätloman vietossa. Niin ihanaa on ollut lomailla! Hirveen nopsaa vaan meni päivät, mutta se vaan merkitsee, että hauskaa on ollut. Oon joka päivä vaan ottanut tosi rennosti ja tehnyt kaikkea hauskaa kuten nähnyt kavereita, juonut matea plazala, yökyläillyt kavereiden luona ja käynyt bailuissa.

Loma alkoi tosi hauskasti, sillä osallistuin täällä järjestettyyn kisaan, jossa valitaan Reina de la primavera (kevään prinsessa). Tää on jokavuotinen traditio Tranquerasissa ja osallistua saa kuka tahansa tyttö siinä 14-19 vuoden iässä. Mä sitten päätin osallistua sen takia, että tykkään lähteä kaikkeen tämmöseen mukaan, erityisesti nyt vaihdossa ollessani. Käveltiin kisassa kaikki tytöt kaksi kertaa samaantyyliin kun muotinäytöksissä. Eka asu oli farkuissa ja toka hameessa. No kuinkas sitten kävikään.. Ihan yllätyksenä voitin koko jutun!! Tosi hassua, sillä lähdin mukaan ihan vaan tutustuakseni uusiin ihmisiin ja kokeakseni uusia juttuja. Palkinnoksi sain matkan kahdelle paikkaan täällä Uruguayssa nimeltä Las Termas. Siellä on tosi paljon uima-altaita ja niin en tiiäkkään siitä hirveesti sen enepää haha, mutta ihan mahtavaa päästä matkustamaan! Muutenkin oli mahtava kokemus osallistua kisaan :) Harmikseni osa Tranquerasin ihmisitä ei ollu tyytyväisiä tuomariston päätökseen, sillä aika paljon kommenttia on tullut siitä, että oli epäoikeudenmukaista kun mä voitin, sillä en oo täältä kotosin.. Huomaa, että tää on tosi iso juttu näille ihmisille.

Tän näkösten maisemien keskellä mä asustelen! Tosin tää kuva on kylän laitamilta eikä sentään keskustasta, haha. Mutta iso muutos mun kotipaikkaan Suomessa.
Yhtenä lomapäivänä oli Milin äidin synttärit, ja paljon sukulaisia saapui Montevideosta, joihin oli kiva päästä tutustumaan. Juhlittiin Asadon eli grilliaterian merkeissä. 
 Pääsin myös ekaa kertaa täällä ollessani hepan selkään! Onneksi olin vaan kyydissä ja Mili hoiti ratsastamisen. Mun oli kyllä tultava tuolta pois aika äkkiä, sen verran hurjaa oli :D
Perjantain menttin Milin kanssa Riveraan. Kierrettiin tosi paljon kauppoja niin Riverassa kuin myös Brasilian puolella Santanassa. Käytiin myös syömässä ja jätskillä Brasilian puolella.
Santanassa eli Brasilian puolella on lukuisia kenkäkauppoja, jotka kaikki näyttää tältä. Niin ihania kenkiä, etenkin korkkareita ja sandaaleja! Noi on tuolla vielä paljon halvempia kuin Uruguayssa. Ostin tuolta yhdet ihanat sandaalit kesäksi ja maksoin niistä noin 12euroa. Tiiän jo nyt, että tuun Suomeen monta kenkäparia rikkaampana :D
 Parque Internacional
 Puoliksi Uruguayssa, puoliksi Brasiliassa! Oli pakko ikuistaa toi hetki, haha.
Vitsi, että mä tykkään Riverasta! Siellä on jotenkin niin ihana tunnelma. Saattaa johtua siitä, että se yhdistyy Santanaan, joten kahden eri maan kulttuurit yhdistyvät. Meillä on tosi hauska päivä Milin kanssa, ja oli huippua kierrellä ihmisen kanssa, joka tuntee parhaat kaupat ja paikat tuolla. Tänään oon viettänyt laiskaa päivää. Eilen oli nimittäin El baile, ja kotiin palasin kuudelta aamulla. Bileet loppuivat viideltä, mutta ihmiset eivät olleet vielä liian väsyneitä mennäkseen kotiin vaan hirveesti porukkaa jäi plazalle hengaamaan! Samoin mä jäin korkkareiden tuottamasta jalkasärystä huolimatta vielä about tunniks hengaamaan ja syömään kamujen kanssa. Aamupäivällä heräsin kuitenkin suht aikaisin, sillä mentiin Jon (veli) ja Marían (Jon tyttöystävä) kanssa syömään. Myöhemmin menin Milille, mutta oikeestaan vaan nukuttiin molemmat koko aika, sillä kummatkin oli niin väsyneitä edellisillasta. 

Ihana loma takana! Oon tosi tyytyväinen kaikkeen mitä tein :) Huomenna takasin koulunpenkille, eli siis mitä se mulle meinaa niin espanjan kielioppien ja sanastojen pariin. Heipsu! Superpaljon pusuja

- love Aino

tiistai 16. syyskuuta 2014

La vida es una fiesta

Moikkis! Nyt menin ja rikoin mun sunnuntaipostaamisputken :( Anteeks mummi että pilasin sun maanantaiaamun! <3 Noh ehkä te kestätte!

Mulla oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina olimme kaverin luona vaan hengaamassa. Käytiin hakemassa ruokaa tän kylän parhaasta pikaruokaravintolasta, joka ei muuten oo mikään mäkkäri. Hampparit on siellä ihan eri luokkaa, niin hyviä! Lauantaina menin kaverini Valen luokse syömään Vickyn ja Valen tekemää ruokaa, ja lupauduin kokkaamaan heille seuraavan kerran jotain suomalaista.. Saa nähdä mitä siitä tulee :D Viikonlopun huipensi lauantai-illan bailut! Täällä on yleensä 2-3 kertaa kuussa El baile, jonne tyyliin koko kaupunki menee. Bailut on klubeilla, ja yleensä niillä on joku teema. Täällä on ihan superiso juttu kun tytöt täyttää 15 vuotta. Silloin järjestetään hullun isot pippalot, jonne tulee kaikki sukulaiset ja ystävät. Tyttöjen mekot on verrattavissa häämekkoihin! Niin nää viikonlopun bailut oli järjestetty 15 vuotta tänä vuonna täyttäneiden tyttöjen kunniaksi. 7 tyttöö osallistu ns. kisaan, eli näillä seitsemällä oli kaikilla mekkonsa päällä ja sukulaiset kattomassa. Tyttöjen esittäytymisen jälkeen kaikki rupes tanssimaan ja varsinaiset bailut alkoivat! Täällä bileet alkaa 1 aikaan yöllä ja loppuu 5 aikaan aamulla.

 Laittauduttiin yhdessä Milin ja Giulianan kanssa, jonka jälkeen mentiin Valelle Previoihin!
Ihana äiti lähetti mulle Suomesta paketin, joka sisälsi mm. ton topin! Tällä ihan kaikki tytöt käyttää bileissä korkkareita. Tekee muuten tuskaa loppuillasta tanssahdella noi jalassa.. Suomessa kun en oo yhtään tottunut käyttämään :D

Bailujen jälkeen menin Milille yöksi ja seuraavana päivänä herättiin joskus kolmen aikaan päivällä :D Sinä päivänä ei oikeestaan tehty yhtään mitään, sillä satoi. Täällä sateella ei poistuta talosta ilman autoa. Kouluunkaan ei mennä, joka on musta tosi kummallista! Nyt saitte vain näitä lauantai-illan kuvia, sillä muualle en oo nyt kameraa ottanut mukaan. Oon tosi innoissani, sillä ensi viikolla täällä on viikon kestävä kevätloma! Mitään kummempia suunnitelmia ei ole, mutta ihanaa kun on kunnolla aikaa tehä kaikkea :) Pusuja Suomeen<3

- love Aino

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Tästä onkin alkanut tulla tapa, että aina sunnuntai iltasin mä kirjottelen mun kuulumisia täältä! Viikko on taas vierehtänyt kovaa vauhtia. Viime viikon sunnuntaina juhlittiin mun serkun Biancan 3v synttäreitä perheen kesken! Mun toinen veli Nicolas oli käymässä täällä viime viikonloppuna tyttöystävänsä kanssa ja hekin olivat juhlissa. Oli kiva tutustua mun toiseenkin veljeen, joka oli todella mukava kuten Josékin! Tänä viikonloppuna juhlittiin Biancan synttäreitä toiseen otteeseen, tällä kertaa lastenkutsujen merkeissä.

Tää kylä on ihan täynnä dogeja! Meilläkin on varmaan 5 koiraa, mutta ne ei ikinä oo sisällä. Tässä meiän koira Cabeza. Nimi hämmästytti mua aluks aika paljon, sillä Cabeza tarkottaa suomeks päätä :D Selvisi, että koira on saanut nimensä sen ison pään vuoksi.
 Veljet ja Cabeza! 
 Josén ja Nicolaksen tyttöystävät ja Mili 
 Host-mami ja mun pikkuset serkut
 Familia uruguaysa

Multa on jonkun verran kyselty millasta koulunkäynti on täällä, niin voisin kertoa vähäsen siitä. Koulu alkaa joka aamu 7.45, mutta opettajat saapuvat aina siinä tasan 8 aikaan. Mun koulupäivät kestää pisimmillään reilu yhteen, mutta tosi harvoin edes sinne saakka, sillä opettajista on täällä paljon pulaa. Esim. enkkua mulla ei tuu olemaan tänä vuonna kertaakaan, sillä opettajaa ei ole. Saattaa olla päiviä, jolloin mulla on 2 tuntia koulua ja sitten pääsen kotiin :D Tosi erilaista siis kun Suomessa! Ei kyllä haittaa mua, koska koulussa on tunneilla yleensä aika tylsää, sillä en ymmärrä paljoa mitään opetuksesta. Mulla on täällä valittuna humanistinen linja, eli mulla on aineina esim. sosiologiaa, filosofiaa, mantsaa ja kirjallisuutta. Kaikki tunnit on saman luokan kanssa, mikä on mun mielestä kiva juttu! 

Mitään muuta kovin ihmeellistä ei tällä viikolla oo käynyt, paitsi että alotin käymään zumbatunneilla kavereiden kanssa. Ihan huippua täällä!! Paras zumbatunti, jolla oon koskaan ollut :D Palaillaan taas uusien kuulumisten kera :)

- love Aino