maanantai 30. kesäkuuta 2014

Quiero estar contigo



Moikka ihanat! En ees tiedä mistä mun pitäis alottaa, niin paljon kaikkee on tapahtunut viime aikoina. Ajattelin nyt tulla päivittelemään taas, koska kohtahan mun blogi muuttuu tavallisesta lifestyleblogista vaihtariblogiksi! Mun vaihtoon lähtö lähenee koko ajan hurjaa vauhtia ja fiilikset on tosi sekavat. Jotenkin hirveen nopeesti mennyt tää vuosi. Muistan kuinka tein päätöksen vaihtoon lähtemisestä, ja se tuntui silloin niin kaukaiselta asialta. Nyt siihen on enää puolitoista kuukautta aikaa. Niin hullua, mutta samalla ihan mahtavaa!! 

Mulla on ollut tän kesäkuun kokonaan töitä  kauppatorilla marjamyyjänä. Oon viihtynyt töissä hyvin, vaikka säät ei ookkaan suosinut. Tällä viikolla mun työt kuitenkin loppuu, ja pääsen vihdoinkin lomailemaan. Perjantaina suunnataan Sagan kanssa ruisrockiin! Niin hauskaa taas päästä David Guettan keikalle. Ruissin jälkeen mennään perheen kanssa vuokramökille rentoilemaan. Mökkeilyn jälkeen koittaakin Espanjan matka mitä parhaassa seurassa! Kaikkea superkivaa siis luvassa vielä kesällä. 

Vietettiin perheen kanssa juhannusta meiän suvun kesäpaikalla. Oli taas ihan huippuhauskaa huonoista säistä huolimatta. Juhannuksena menin vasta kuudelta aamulla nukkumaan, niin mahtava meno meillä serkuksilla oli. Mun pikkuserkku keksi ihan loistavan idean juhannukseksi: Otettiin joka tunnin välein selfie, jossa kaikki oli. Oli hauska seurata seuraavana aamuna kuvista ketkä jaksoivat valvoa ja juhlia pisimpään. Tässä vähän kuvia juhannuksesta:
Siskokset 
Isi 
Pääsin juhannuksena käyttämään mun uutta Tallinnasta ostettua maksihametta :)
Illan tunnelmia woop!

- love Aino