tiistai 31. tammikuuta 2012

Jos mun pokka pettää, on se hän tai jos paniikki iskee ees vähän

Villapaidat on ihania, ne on kiireaamujen pelastus!

Oi vitsi, tänää ois ollu niin kiva aurinkoinen päivä, mutta tietenkin ne aurinkoiset tunnit istuttiin koulun penkillä. Latasin eilen uutta musaa mun ipodiin ja oon nyt ihan fiilareissa. Hiihtoloma lähestyy koko ajan ja samalla tietysti myös ripari! Jännää.

- love Aino

maanantai 30. tammikuuta 2012

You did absolutely nothing wrong

Pari päivän asua. Ekaksi eilisen asu, ja toisena tän päivän.

 Eilisen asu oli vähän tylsä, lukuun ottamatta sulkapidennystä.
housut-h&m paita-Vila sulat-joku kampaamo

takki-Volcom paita-Vila kassi-Melodica pipo-Pieces villasukat ja huivi♥-mummi tehnyt

- love Aino

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

My weekend

Perjantaina oltiin mun pikkusiskon Kukan kanssa meijän isosiskon Weeraan uudessa kämpässä yötä. Meil oli tosi kiva ilta suklaan ja The Voice of Finlandin kera.




Kukka ja Weera




Lähettiin Kukan kanssa Weeralta kotiin päin jo joskus kymmenen aikaan aamulla. Myöhemmin päivällä näin Hannaa ja Karlaa, mentiin donitseille Arnoldsiin.


NAM!



Hansu


Illalla tultiin Hannan kanssa viettää vielä iltaa meille. Katottiin leffaa ja juteltiin kaikesta. Tänään aion tehä vähän koulujuttuja ja chillailla sunnuntain kunniaksi. Vitsi että tekis mieli jotain makeeta...

- love Aino

lauantai 28. tammikuuta 2012

Keep calm and carry on







Pari kuvaa aamupäivän tunnelmista. Kohta tapaan Hannan ja Karlan, suunnataan varmaan tyttöjen kanssa Stadiin päin. Kiva päivä tiedossa! Teen postauksen koko viikonlopusta tänään illalla tai sitten huomenna. Viettäkää aurinkoinen lauantai! :) 

- love Aino

perjantai 27. tammikuuta 2012

YESH! IT'S FRIDAY.


Asu: neule-Stradivarius Farkut-Blanco laukku-GT buutsit-stokka

Viikko on hurahtanu ohi tosi nopsaa, ja taas on ihanan viikonlopun aika. Siskoista on muuten muutakin hyötyä kuin seura, saan nimittäin niidenkin vaatekaapit käyttöön omani lisäksi, haha! Tänään mulla oli Saaran ihana neulepaita, ja noi buutsit, jotka on vilahdellu täällä aijemminkin. Ollaan viime aikoina lainailtu tosi paljon toistemme vaatteita Saaran kanssa. Tänään olisi perjantaisen tanssin vuoro. Vähän laiskottaa, mutta toisaalta ihana päästä tanssimaan. Sieltä suuntaan mun toiselle siskolle Weeralle yöksi. Kivaa viikonlopun alkua teille ihanaiset!

- love Aino

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Don't forget to wear your smile today

Tulin julkasemaan muutamat kuvat eiliseltä ja tältä päivältä. Mitään järisyttävää ei ole tapahtunut. Oon taas todennu, että kokeisiin luku ei oo kivaa... Varsinkaan jos kysessä on fyssan koe! Oon sinnikkäästi kuitenkin yrittänyt tsempata. Nyt hyvät yöt!














Reput on ihania!

- love Aino

maanantai 23. tammikuuta 2012

I'm not a Facebook status, you don't have to like me





Maanatait voi oikeesti olla aika kivoja! Mulla on aina maanantaisin vaan kolme tuntia koulua, mikä on tosi ihanaa, koska viikonlopun jälkeen on aina niin mukava lasku takaisin arkeen. Tänään tulin koulun jälkeen ihan vaan kotiin chillailemaan. Laitoin hyvää ruokaa ja luin torstaina postisluukkuun tullutta Demiä. Ihanan rento päivä, ei aina tarvii olla mitään ihmeellistä tekemistä!

- love Aino

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

JUUSTOBURGERII

 Hehe vietin lähes koko viikonlopun ton hullun kanssa♥


Mun viikonloppu meni kauheeta vauhtia, mutta ei se mitään, koska oli niin hauskaa koko ajan! Lauantaina juhlittiin mun siskon 20v. synttäreitä koko perheen voimin brunssilla. Brunssilta suunnattiin kattomaan Weeran uutta kämppää, joka oli tosi hieno! Eilen illalla olin Karlan kanssa ulkona ja syömässä. No täytyy jakaa teille yks hassu juttu joka tapahtu meille Mäkissä:

Siihen meijän taakse tuli istumaan kaksi kännistä miestä, jotka haisi ihan viinalle. Sitten se toinen niistä nojautu ihan kiinni Karlaan sen tuolinsa kanssa, siihen jäi tyyliin milli niiden tuolien väliin. Oltiin vähän sillee wtf..? Se mies vielä kääntyili vähän väliä meidän pöydän puoleen ja näytti siltä, että se ois halunnu sanoo jotain. Yhtäkkiä se sama mies alko huutelee suunnilleen tälleen: ''Mä haluun JUUSTOBURGERII, JUUSTOBURGERII!'' Ja toi lause jäi soimaan meijän päihin koko loppu illaksi. :D Haha!

Tänään meil oli sunnuntailagituspäivä Karlan kanssa. Saatiin huippu ideoita, kuten bussiajelu vaikka ei edes ollu päämäärää ja kolmen kilsan lumihangessa tarpominen... Ainii ja mä tein lumienkelin ja olin koko loppu päivän ihan jäässä :D Kiva sunnuntai meillä!

P.s Tätä aijempi postaus on 100 lukijan erikoispostaus, jos ette oo vielä ehtiny lukea! :)

- love Aino

lauantai 21. tammikuuta 2012

What makes me happy?

Moi raksut! Lupailin tehdä postauksen mulle tärkeistä asioista sen kunniaksi, että mun blogi saavutti 100 lukijan rajan! Ekaks taas täytyy kiittää teitä ihania, kun ootte niin upeita lukijoita. Monet teistä ehdotteli videopostausta täksi erikoispostaukseski, mutta teen videoita ihan muuten vaan tosi mielelläni, joten ajattelin, että tällänen enemmän musta kertova postaus olisi kivempi. Ajattelin siis kertoa mulle tärkeistä asioista. Sellasista mitä ilman en vois elää ja sitten myös sellasista pikkuasioista, jotka saa hymyn mun huulille: 

Mun maailman parhaat, ihanimmat ja hauskimmat kaverit♥ Kaverit on tosi tärkeä osa mun elämää. Voin kertoa noille yllä oleville ihmisille ihan kaiken, ja pystyn olemaan oma itseni eli just se tyhmille jutuille naurava ja se hidas älyinen Aino, eikä mun tarvii esittää ketään tai mitään. En voi edes sanoin kuvailla kuinka tärkeä osa ystävät on mun elmää. Love you♥

Sama koskee tietysti mun mahtavaa perhettäni! Mun perheeseen kuuluu mun lisäksi vanhemmat, ja kolme siskoa. Tuun tosi hyvin toimeen kaikkien mun perheenjäsenten kanssa, ja meillä on perheen sisällä niin omat insideläpät ku voi vaan olla :D Kaikki yhteiset hetket on ihania näiden ihmisten kanssa, vaikka tietysti joskus otetaan aika pahastikki yhteen, ja auotaan vaa toisillemme.. :D Mut vaan silloin kun joku suuttuu pahasti!

Vaatteet!! Oon jo ihan pikkutytöstä asti ollu kiinnostunu kaikista ihanista vaatteista, ja mulla on aina ollu tosi selvät mielipiteet siitä millaset vaatteet laitan päälleni. Tää piirre voi hyvinkin johtua siitä, että mulla on kaksi isosiskoa joilta ottaa mallia. Mun tyyli on muokkautunut vuosien varrella, ja nyt tunnen löytäneeni aika lailla oman tyylini. Rakastan vaatteiden hypistelyä kaupassa ja tietenkin myös niiden shoppailua. Nyt tän vuoden sisällä oon alkanu ostamaan tosi paljon vaatteita kirppareilta, mikä on mun mielestä tosi hyvä juttu, koska se on samalla halpaa ja ekologista!

Innostuin valokuvaamisesta noin vuos sitten, silloin kun alotin tän blogin pitämisen. Sain huhtikuussa synttärilahjaksi järkkärin, ja siitä asti oon pitänyt sitä mukana lähes joka paikassa. Tää kamera on mun kallein aarre! 

KESÄ! Nyt talven keskellä kesästä haaveilu tuntuu kaukaselta, mutta näiden kuvien katselu piristää kummasti. Kesällä saa vaan chillailla kamujen kanssa ja pitää hauskaa! Ei oo kiire minnekkään eikä tarvii huolehtia paljoo mistään. Venaan tulevaa kesää jo älyttömästi!

Tanssi. Tanssiessa voi vaan antaa mennä, ja se tunne on vaan niin mahtava kun onnistuu jossain liikkeessä. Oon kokeillu elämässäni montaa eri harrastusta, mutta tanssi oon ainut niistä jota harrastan edelleen. Tanssiessa myös usein tyhmät asiat unohtuu, kun voi vaan keskittyä liikkeisiin!
Ruoka! Tää asia on mulle tärkeä, koska se on yksinkertaisesti vaan niin hyvää, hehe. Sitä paitsi kavereiden tai perheen kanssa voi käydä yhessä syömässä, joten ruoka tuo ihmiset yhteen!


Ihastuin viime kesänä kaikkiin sulkakoruihin, ja siitä asti oon aina kaupoissa sulkajuttuja nähdessäni vähän niinku lumoutunu niiden ihanuudesta! Haha, en tiedä mikä mua sulissa niin viehättää, mutta joka tapauksessa omistan tositosi monet sulkakorvikset, pari korua ja paljon muuta sulkatilpehööriä.

Mun elämässä on tosi paljon kivoja juttuja näiden lisäksi, mutta tässä ne kaikista tärkeimmät. Toivottavasti tykkäsitte, ja jaksoitte lukea! Laittakaa ihmeessä postausehdotuksia vaan tulemaan jos sellaisia löytyy. Toteuttelen nimittäin tosi mielelläni kaikkia toiveitanne!

- love Aino

perjantai 20. tammikuuta 2012

My rusty halo


Mahtavaa perjantai-iltaa kaikille teille ihanille! Oon saanu parin päivän sisällä aivan ihania kommentteja, suuret kiitokset niistä! Kuvat mun avoselkäisestä bodymallisesta paidasta, jonka ostin Bershkasta silloin viime kuussa Tallinnan reissulla ja sitten tossa on tanssin jälkeen otettu kuva.. haha oon hehkeenä! Perjantain tanssitunti on vähäsen haastava, mutta se on oikeestaan aika hyvä juttu, koska silloin luultavasti kehityn tanssijana enemmän. Kuuntelin tänä aamuna bussissa (samalla kun tein kiireessä matskun tehtäviä) The Scriptiä koko matkan ja kaikki bändin ihanat biisit soi nyt mun päässä. En ikinä kyllästy The Scriptin upeisiin kappaleisiin. Nyt mun tekee mieli venytellä, heippa!  

- love Aino

torstai 19. tammikuuta 2012

Kaakaokemut

Päätin vaihtaa kauan palvelleen bannerin takaisin, koska musta tuntu, että tää oli mieluisempi. Tuli vaan sellanen fiilis, että se uusi oli vähän sellanen hätäratkaisu. Omasta mielestäni banneri luo koko blogille omanlaisensa kuvan, ja nyt kun mietin niin tää mun vanha bansku on enemmän just mua.

Nyt on jaariteltu bannerista tarpeeksi! Eilen pidettiin tyttöjen kanssa kaakaokemut. Koulusta suunnattiin kauppaan ostamaan ainekset, joihin kuului vaahtokarkkeja, maito- ja valkosuklaata, kermavaahtoa ja suklaakastiketta. Oli äklömakein kaakao, mitä oon koskaan juonu! Mutta hyvää silti ja taas oli hauskaa ihanien tytsyköiden kanssa!


Sain nää upeet Urban Outfitterssin sulkakorvikset tänä aamuna äidiltä ja siskolta tuliaisiksi Lontoosta!


Loppuun vielä asu, jossa liikuskelin tänään. Takki-Seppälä(Tallinna) Farkut-Inwear Neule-h&m kassi-Melodica huivi-mumsun tekemä kengät-Stokkalta luulisin ?

- love Aino