lauantai 29. joulukuuta 2012

Presents

Joululahjoja siis! Sain tänä jouluna tosi paljon kaikkea ihanaa, mitä olen jo pitkään toivonut. Tästä puuttuu nyt muutamat jutut, mutta suurin osa kuitenkin löytyy postauksesta. Olkaapa hyvät :)


Kaikista paras lahja oli Jump-in haalari. Oon käyttänyt tota joka päivä joulun jälkeen kotona ollessani, eikä tekisi melkeen mieli pukeutua enää muuhun! :D Nytkin tätä postausta kirjoittaessani hengailen aikuisten potkupuvussani.



Kivoja vaatteita ja koruja, jee niitä kun tarvii aina lisää! 




Nääkin kaikki tulevat todella tarpeeseen! 


Fjallraven Kånkenin reppu tuli tosi kivana yllärinä! 

Käytiin Sennin kanssa heti torstaina katsastamassa alennusmyynnit. Mä en löytänyt mitään alennuksessa olevaa. Ostin vaan Carlingssista pitkään himoitsemani Dr.denimin täydelliset farkut! Niin ja tilailin kanssa muutamia juttuja Nelly.comilta, hihii jännä nähä onko tilaamani jutut hyviä.

- love Aino 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaatto






Vähän kuvia eliseltä jouluaatolta, joka meni ihanasti. Aamu alkoi joulupukin kuumallalinjalla ja jatkui mummilla riisipuurolla. Availtiin mummin ja vaarin paketit jo aamupäivällä. Tuli ihan huippuja ylläreitä. Kun tultiin kotiin, kateltiin meiän perheen perinteinen joululeffa Love Actually. Osataan kaikki kyseinen leffa ulkoa, mutta se silti jaksaa naurattaa ja itkettää joka kerta. Kuuden maissa syötiin masumme ihan täyteen kinkkua ja muuta namia. Sitten alettiin odottelemaan ''pukkia''. Meillähän ei enää pukki käy, sillä perheessämme ei enää ole pikkulapsia, jos nyt 11-vuotiasta pikkusiskoani ei lasketa. Lahjasäkin pukki kuitenkin oli käynyt jättämässä kuistille ja loppu ilta menikin paketteja availlessa. Esittelen lahjat heti kun saan ne kuvattua :) Meidän perheessä paketit availlaan aina silleen vuorotellen, että kaikki ehtii nähä mitä muutkin ovat saaneet. Tälleen pakettien availusta ehtii nauttia paljon kauemmin! Illan päätteeksi mentiin vielä paljuun istuskelemaan ja nauttimaan toistemme seurasta. Toivottavasti teidänkin joulunne meni mukavissa tunnelmissa :)

- love Aino

maanantai 24. joulukuuta 2012

Merry Xmas!




Hyvää joulua ihan kaikille teille upeille Monkey Businessin lukijoille! Viettäkää loistojoulu, syökää niin että napa paukkuu (mä ainakin aion) ja olkaa läheistenne kanssa. Ootte parhaita!

♥ 

- love Aino


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Niittejä ja sifonkia


Vähän päivän asua tältä päivältä. Tykkään yhdistää ton harmaan collegeniittipaidan tohon valkoseen sifonkiseen kauluspaitaan :) College on Kreikan Pull and Bearista ja kauluspaita Ginasta.

Meillä on tänään kotona ollut paljon jouluvalmisteluja. Kuusi on koristeltu ja ruokia valmisteltu. Syötiin juuri tortilloja ja nyt katellaan peheen kanssa telkkarista tulevaa vähän hassua joululeffaa :D Mulla on ihanan joulunen olo. Huominen

- love Aino

perjantai 21. joulukuuta 2012

Shake up the happiness

Päätin tulla päivittelemään tänne vähän kuluneen viikon kuulumisia. Mulla on ollut tosi leppoisa ja kiva viikko, kun ei ole ollut enää stressiä kouluhommista ja on vaan voinut ottaa rennosti.

Tähän viikkoon on kuulunut pieniä sekä isoja kivoja juttuja kuten:


Mä oon rakastunut Valoin Pro Feel kaakaojuomaan!


Oon saanut pikkuisia söpöjä paketteja meiän perheen joulukalenterista. 


 Fiilistellyt joulua kuuntelemalla joulumusaa.


Herkutellut. Niin pitsalla kuin kekseilläkin. Ja jouluhan on vasta edessä, hehheh :D 


Sitten tuleekin viikon kohokohta, nimittäin... 


SWEDISH HOUSE MAFIAN HUIKEE KEIKKA! En ehtinyt mainita teille koko jutusta, koska sain itsekin tietää siitä vasta päivä ennen keikkaa. Päästiin nimitäin yllätyksenä mun äidin työpaikan aitioon, jossa biletettiin äidin työkavereiden ja heidän lastensa kanssa ihan kybällä! Swedish house mafian musiikki on mun lempparimusiikkia ja oli ihan mahtava päästä tonne! Fiilis tuolla oli niin mahtava, koko Hartwall Areena tanssi, moshasi, kiljui, hyppi ja pomppi ku viimestä päivää!



Tänään meillä oli koulun joulujuhla, jossa kateltiin muutamat esitykset ja saatiin todistukset. Nyt kahen viikon loma edessä, jihuu!



Joulujuhlasta suunnattiin tyttöjen kanssa Vapianoon! Oli huippua nähdä pitkästä aikaa porukalla Vapianon herkkujen parissa. Illalla mentiin vielä kattomaan Taijalle the Holiday, joka on mun perinteinen joululeffa. Se on pakko kattoa joka joulu!


Sellanen viikko mulla! Tällä viikolla mulle on tullut ihana joulufiilis. Oon kai tajunnut, että ihan kohta se joulu oikeesti on. Kolme yötä enää! En malta odottaa jouluaamuna heräämistä, kinkkua, sitä tunnelmaa ja  perheen kanssa vietettyä aikaa! Mites te, yhtä innoissanne joulusta? :)
- love Aino

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

VASTAUKSIA PART 2

Mitä urheilua tykkäät tehdä?
- Eniten tykkään tanssia ja lumilautailla :)

Mitä mieltä oot punatukkasista? Ja minkälainen tyyli niille sopii sun mielestä?
- Punaset hiukset sopii joillekkin tosi hyvin :) Kaikki tyylit sopii mun mielestä punatukkasille ihan siinä missä muunkin hiusvärin omaaville!

Tykkäätkö enemmän joulusta vai synttäreistä?
- Joulusta :)

Kuka on sun paraskaveri ja mikä tekee siitä niin erityisen?
- Taija, niin kuin jo viime kysymyksissä sanoinkin :) Se saa mut aina nauramaan ja on niin ihana ja omalaatuinen persoona! Ja tietty koska se on mun soulsista <3

Mikä sun on sun toinen nimi?
- Maj-Lis

Onko sulla hyvät välit sun vanhempiin ja sisaruksiin?
- On mulla! Ollaan kaikki tosi läheisiä keskenämme :)

Mitä asioita ilman et voisi lähteä reissuun?
- Hyvä seura on kaikista tärkein! Musiikki, rahat, kamera ja vaatteet on kans sellasia must - juttuja :D Ja jos kyseessä on rantaloma niin biksut!

Mikä on sun oudoin tapa?
- Mun täytyy aina välillä tarkistaa ettei mun sängyn alla ole mörköjä.. :D

Mikä on sun luottovaate, minkä voit vetästä päälle milloin vaan?
- Kaikki neuleet. Tällä hetkellä varmaan Kreikan Zarasta ostettu vaalea neule, jonka selkäosa on avoin.


Tykkäätkö lakata kynsiä?
- En, musta se on oikeestaan aika rasittavaa puuhaa :D Mutta sen sijaan tykkään että kynnet näyttää hyviltä ja että niissä on kivat lakkaukset!

Millaiset hiukset ois susta täydellisimmät?
- Pitkät, tummat ja vähän kiharat :)

Milloin oot viimeks itkeny ja miksi?
- Hmmm varmaan silleen kunnolla pariviikkoa sitten kun olin Hannan kanssa leffassa kattomassa Twilightin vikan osan, se loppu oli niin koskettava :D Itken muutenkin tosi helposti kaikkia leffoja ja jopa ohjelmia kattoessani.

Kuinka usein käyt kaupungilla?
- Välillä tulee käytyä enemmän, välillä vähemmän. Mutta ehkä noin joka toinen viikko, sanoisinko.

Kuinka monta lasta haluat?
- Emmä vielä osaa sanoa :D Mutta ehkä pari!

Jos et asuis Suomessa niin missä maassa/kaupungissa haluaisit asua ja miksi?
- Joko jossain lämpimässä tyyliin Espanjassa tai sitten jossain isossa kaupungissa esim. Lontoossa tai sitten ihan vaikkapa Tukholmassa :)

Mikä on paras tapa viettää aikaa kavereiden kanssa?
- Ihan vaan olla ja höpötellä kaikkea :)

Oletko jouluihminen?
- Olen! Rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää :)

Aiotko mennä lukioon yläasteen jälkeen? Mihin?
- Aion mennä :) Varmaankin Helluun!



Milloin on synttärisi?
- 17.4

Mikä on mielestäsi paras alkoholijuoma?
- Breezerit :)

Ketä ikävöit tällä hetkellä?
- Sukulaisia.

Onko sinulla sisaruksia?
- Juu 3 kappaletta siskoja :)

Koetko olevasi hemmoteltu?
- En koe.

Oletko suosittu koulussa?
- En mitenkään erityisen, ihan normaali :)

Pidätkö koulustasi?
- Ihan kiva se on, vaikka nyt alkaakin jo vähän kyllästyttää.

Voisitko kuvitella meneväsi yläkoulun jälkeen esimerkiksi Ressuun?
- En voisi. Tiiän jo nyt, että se koulu ei vaan olis mulle tarkotettu :D


Onko sinulla paljon ennakkoluuloja? Mitä?
- Ei mulla oo! Yritän suhtautua uusiin ja ehkä vähän outoihinkin asioihin ekana positiivisesti, ennen kuin tuomitsen niitä.

Missä näät itsesi vuoden päästä?
- Oon silloin lukiossa ja oon toivottavasti tutustunut uusiin huippu tyyppeihin :)

Onko sinulla outoja maneereja, joista tahtoisit päästä eroon?
- Ei mulla pitäis olla! Tai en oo ainakaan tiedostanu sellasia itestäni :D

Oletko käynyt Lontoossa? Mitä pidit?
- Oon käynyt! Ihana kaupunki :)

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- Kyllä mä oon :) Mulla on kaikki asiat tosi hyvin, ihania ystäviä ja perhe ympärilläni niin eihän sitä voi olla kuin tyytyväinen<3

Kadehditko ketään?
- Kyllä sitä aina vahingossa tulee sellasia pieniä kateuden puuskia, jos jollain menee joku asia superhyvin, ja itsellä ei, mutta ne menee tosi nopeesti ohi ja iloitsen taas toisen puolesta :)

Tän hetken biisi?
- Train - shake up christmas! Fiilistelen tässä just joulua :)

Menettekö jonnekkin leirikouluun?
- Tuskinpa :( Ois kyllä tosi kivaa mennä!


Mitä mieltä olet politiikasta?
- Onhan se tärkeetä ja näin, mutta en oo suoraan sanottuna kovin kiinnostunut asiasta enkä sen pahemmin seurailekkaan.

Mitä arvoja arvostat?
- Perhe, terveys, luotettavuus, rakkaus, ystävyys ja tasa-arvo ainakin :)

Mihin kiinnität ensimmäisen huomiota vastakkaisessa sukupuolessa?
- Ihan ekana ulkonäköön, vaatteisiin ja tyyliin :) Mutta sitten tottakai kun oppii tuntemaan niin luonteeseen.

Mitä lehtiä luet?
- En tällä hetkellä tilaa mitään lehteä, mutta välillä ostan Demiä ja Cosmoa :)

Mitä tv-ohjelmia seuraat?
- Salkkareita eniten.. :D Joskus huippista ja x-farctoria!

Sano 5 parasta appia iPhonessa?
- Instagram, Kik, Pixlromatic, Big day lite ja Pic Jointer tulee nyt ekana mieleen!


Mikä on ollu sun lempi lomakohde?
- Thaimaassa Khao Lak :) Sinne taas tammikuussa!!

Kauan sulla menee aamuisin meikkaamiseen?
- Meikkaan oikeestaan tosi harvoin arkipäivinä, koska käytän mielummin kaiken mahdollisen ajan aamuistani nukkumiseen :D  Silloin kun meikkaan niin 5-10 minuuttia.

Ootko ikinä värjänny hiuksia?
- En ole :)

Elätkö hillitysti vai räväkästi?
- Ehkä jotain siitä väliltä :D


Mistä sun blogin nimi tulee?
- Mua on kutsuttu pienestä pitäen apinaksi ja kutsutaan edelleen. Monkey Business suomennettunahan tarkottaa samaa kuin ''Hämärähommia'' ja se jotenki tuntu osuvalta nimeltä just mun blogille, ton Monkeyn takia :D Eli nimi tulee enemmän tosta Monkey kohdasta kuin tosta mitä tuo sanonta tarkoittaa!

Ostatko yleensä sun kavereille joululahjoja ja kuinka kalliita?
- Mulla on niin paljon kamuja, etten mitenkään voi ostaa kaikille lahjoja, vaikka kuinka haluisinkin! Ainakin Taijalle oon joka joulu ostanut jotakin! Tosta hinnasta en kyllä osaa sanoa, vaihtelee :)

Onko sulla huoneessasi pikkujoulukuusi?
- Jouluvalot kyllä löytyy, mutta kuusta ei :D

Kuka teidän perheessä yleensä koristelee kuusen?
- Koko perhe!

Luetko usein Raamattua?
- En lue. Isoskoulutuksessa sitä tulee jonkin verran opetuksen ohessa selailtua, mutta en lua vapaa-ajallani.

Uskotko joulupukkiin?
- Haha ihana :D Pakko nyt sanoa että en usko :(

Onko Demi-kalenteri hyvä?
- On se kiva ja kätevä kalenteri!

Mikä on lempi hedelmäsi?
- Tuore ananas!

Aiotko käyttää Jump in:ia koulussa jos sellaisen saat?
- Voisin käyyttäkkin! Ihanan chilli asu ois :)

Milloin viimeksi sanoit kohteliaisuuden randomille?
- On siitä aika kauan kun viimeksi oon sanonut randomille :D Tulee mieleen nyt vaan sellaisin tilanteita, että oon nähnyt jonkun bloggarin jossain ja sille oon mennyt sanomaan tyyliin ''Sulla on tosi ihana blogi yms.'' :D

Jos saisit jonkinlaisen supervoiman niin mikä se olisi?
- Teleporttaaminen paikasta toiseen! Se ois niin kätevää, eikä aina tarttis matkustaa hullun pitkiä matkoja kaikkialle. Tai sitten lentäminen ois toinen tosi siisti juttu!

Mitä tekisit jos saisit olla päivän poikana?
-  Pukeutuisin sellasiin kivoihin poikien vaatteisiin ainakin ja emmätiiä tekisin kaikkee tosi jätkämäistä? :D

Jos saisit 100e niin mihin kauppaan haluaisit sen tuhlata?
- Zaraan tai Pull and Beariin, jos saa siis olla ulkomailtakin :)


Kumman valitsisit, voisit nähdä tulevaisuuteen/menneisyyteen?
- Varmaankin menneisyyteen, koska musta on kiva, että tulevaisuus tulee silleen yllätyksenä, ettei aina voi tietää mitä tulee tapahtumaan.

Millainen ihminen kiinnostaa sua?
- Yleensäkkin ihmiset, jotka ovat avoimia, mukavia, spontaaneja, yleensä positiivia ja iloisia. Sitten kanssa sellanen, että on aidosti kiinnostunut myös toisten elämästä, eikä pelkästään puhu itsestään.

Mikä on tärkeintä tällä hetkellä sulle?
- Kamut ja perhe :)

Milloin alat lukemaan kokeisiin? (päivää ennen yms.)
- Pari päivää ennen koetta yleensä.

Kauan pysytyisit olla ilman konetta?
- Jos oon ihan kotosalla niin pari päivää, mutta jos oon vaikka jossain matkoilla niin ihan niin kauan kuin oon poissa kotoota. Oikeestaan ainoo mitä enää koneella teen on blogin kirjoittaminen, koska kaikki muu hoituu kännykällä.

Käytätkö usein huulirasvaa?
- Liian harvoin, koska unohdan aina.

Pelkäätkö rokotuksia?
- En pelkää!

Lempi karkkipussi?
- Sellanen pieni muumikarkkipussi!

Voitko puhua sun vanhemmille kaikesta?
- Melkeen kaikesta :)

Sun lempi biisi tällähetkellä?
- Calvin harris ft. Florence - Sweat Nothing!


Siinä tulikin kaikki! Hope u liked :)  

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kuulumisia






Perjantai-illan kuvasaldoa! Vietettiin siis ihanan Sennin synttäreitä. Ilta kului höpöttelyn, tanssimisen ja ihanien herkkujen parissa. Eli oli siis todellakin huippu kivaa!

Sunnuntaina lähettiin heti aamusta isin ja pikkusiskon kanssa Messilään laskettelemaan. Oli ihana taas päästä pitkästä aikaa lautailemaan. Mä oon lähdössä hiihtolomalla Åreen laskettulureissulle, ja päätinkin nyt että otan sinnekkin vain laudan messiin. Viikon aikana varmasti kehittyy huimasti lautailussa!

Nää vikat koulupäivät on ihan pelkkää leffojen kattelua. Paitsi huomenna vielä mulla on vika fysiikan koe. Kertailu on taas jääny vähän vähemmälle. Oltiin nimittäin pikkusiskoni kanssa tänään jouluostoksilla ja kotiin tultuani tää kone houkutti mua enemmän puoleensa kuin kirja.

Oioi viikko vuoden parhaaseen päivään

- love Aino

perjantai 14. joulukuuta 2012

Aicsu kokkailee

En hirveesti yleensä kokkaile kotona, taino oikeestaan en lähes koskaan... Mun pravuuri keittiössä on tyyliin nuudelien keittäminen tai pakastepizzan laittaminen uuniin, haha. Oon kuitenkin jo jonkun aikaa halunnu koittaa avokadopastaa, josta oon lukenu muutamista blogeista. Kokeilin pastaa pari päivää sitten ja siitä tuli oikeesti tosi hyvää! Resepti löytyy täältä  jos jotakin avokadon ystävää kiinnostaa :)




Nyt mä alan pikkuhiljaa valmistautuu iltaa varten. Niin kuin edellisesä postauksessa mainitsin tiedossa on Sennin synttärit, jeejee! Palaillaan kuvien kera :) Niin ja mahtavaa viikonlopun alkua kaikille!

- love Aino

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

I wanna scream and shout and let it all out

Heippa kamut! Toivottavasti tykkäsitte kysymypostauksesta :) Toisen osan teen heti kun tää koemylläkkä on ohi. Huomenna peruskoulun viimenen bilsan koe ja pitäis jaksaa lukea siihen. Onneksi ensi viikolla alkaa joululoma! Tajusin juuri, että enää 12 päivää jouluaattoon! Tänä vuonna joulukuu on mennyt tosi nopeesti mun mielestä. En oo ehtinyt vielä ostaa kuin ihan muutamat joululahjatkin.
Perjantaina taas luvassa juhlimista, vietetään nimittäin Sennuskan synttäreitä :) Tunnin päästä pitäiskin lähtee isoskoulutukseen päin, joten mä tästä meenkin höpöttelemästä!


Asukuvat viime viikon sunnuntailta kun oltiin perheen kanssa yksissä ylppäreissä Lahdessa. Tuo mekko on kirpparilta ostettu viime kesänä, ja pääs sunnuntaina ekaa kertaa käyttöön :)

- love Aino

maanantai 10. joulukuuta 2012

VASTAUKSIA PART 1

 Missä näät ittes 5 vuoden päästä? Entä 10?
- Viiden vuoden päästä asun omassa kämpässä, oon jossain töissä ja opiskelen samalla. Käyn viikonloppusin bilettämässä ja tanssimassa railakkaasti :D Kymmenen vuoden päästä oon 25 vuotta, eli ehkä opiskelen vieläkin tai sitten oon valmistunu haluamaani ammattiin, let's see what happens :)

Mihin aattelit mennä yläasteen jälkeen?
- Lukioon, en tiiä kyllä vielä mihin.

Lempparieläin?
- Kyllä se on varmaan koira :) tai sitten apina! :D

Lemppariruoka?
- Kaikki! Haha, tää on niin vaikee, mutta aasialainen ruoka, texmex-ruoka ja mummin lihapullat ja perunamuusi jakaa ykkössijan!

Oletko sinut ulkonäkösi kanssa?
- Kyllä mä silleen yleisesti oon. Tottakai on niitä päiviä kun ei vaan näytä hyvältä omasta mielestään, vaikka mitä tekisi. Mutta kyllä mä ihan sinut oon :)

Onko sun kummatki vanhemmat/ kaikki isovanhemmat ihan suomalaisia? (Näytät vähän siltä, että sussa vois olla ulkomaalaistaverta)
- Joo kaikki on ihan suomalaisia. Multa kysytään todella  usein, että onko mussa muutakin kuin pelkkää suomalaista, mutta kyllä mä oon ihan kokonaan suomalainen. Vaikka oishan kyllä siistiä olla puoliksi jonkun muun maalainen :)

Mihin maihin haluasisit matkustaa ja miksi?
- Ehdottomasti Jenkkeihin! En oo koskaan käyny siellä, ja se ois vaan niin siistiä nähä millasta siellä on! Ja päästä shoppailemaan niihin kaikkiin ihaniin kauppoihin, ah. Ois kans tosi kiva käydä jossain Etelä-Amerikan maassa, koska mua jotenkin kiinnostaa se kulttuuri siellä. Ja Thaimaahan haluun yhä uudestaan ja uudestaan! 





 Lempivaate mistä et koskaan vois luopuu? 
- Vaihtelee hirveesti, mutta ehkä mun vanha kunnon farkkupaita on sellanen josta en mielellään luopuisi!

Mikä on sun haaveammatti? 
- Ei mulla oo oikeen koskaan ollu sellasta tiettyä ammattia mihin haluun, mutta viime aikoina oon miettiny opettajan ammattia! Pitkät lomat houkuttaaa.. :D 

5 parasta bilebiisiä just nyt?
- Ei tuu nyt silleen just viittä tiettyä biisiä mieleen, mutta TOMORROWLAND 2012 festarikoosteessa on tosi monia superhyviä bilebiisejä ja niin hyvä meno että huhhuh! 20 minuuttia putkeen loistomusaa, kantsii kuunnella KLIK! 

Mitä toivot tulevaisuudelta? 
- Lähitulevaisuudelta toivon, että pääsen kivaan lukioon ja sitten poikaystävä ois ihan jees, haha oon nolo :D Aikuisena haluun perustaa perheen ja saada hyvän työpaikan ainakin! Ja matkustella paljon :) 


 Onko sun tyyli muuttunut paljon vuosien aikana?
- On muuttunut. Pari vuotta sitten pukeuduin ihan erilailla kun nykyään.

Miten oot löytäny oman tyylisi / mikä siihen vaikutti?

- Oon vaan lukenut pitkään kaikkia blogeja, joista oon ottanut vaikutteita omaan tyyliini ja mä tarkkailen usein ihmisiä kaupungilla tai muualla kävellessäni. Sitten jos nään jollain jotkut tosi kivat vaatteet, niin otan tosi helposti silleen ''mallia'' omaan pukeutumiseen!

Monta kertaa oot seurustellut?
- En kertaakaan silleen että voisin sanoa sitä seurusteluksi.

Biisi, joka tuo eniten muistoja mieleen? 

- Varmaan Nicky Minaj - Starships

Lempiblogit? 

- Fashion Kills Fast on ollut mun lempiblogi jo tooosi pitkään! Muita lemppareita on esimerkiksi Starry eyes, From 4 countries, Priscc ja Motherfuckin' fashion.


Syötkö usein herkkuja? 
- Kyllä.. :D

Mikä on sun lempi vaatemerkki?
- Cheap Monday on kiva!

Lempi leffa ja - kirja?
- Lempparileffoja on esim. Näin ystävien kesken, The Holiday ja Love actually. Eli kaikki hömppäkomediat on siis mun makuun! Lempparikirja on varmaan Kymmenen pientä neekeripoikaa, se oli niin jännä että pelotti lukea!

Kuinka pitkä oot? 
- Vähän alle 160cm

Mistä saat inspiraatiota pukeutumiseen?
- Blogeista, kamuilta ja ihan vaan randomeilta ihmisiltä!

Mitä odotat eniten just nyt?
- Joulua aika paljon! Peruskoulun päättymistä ja lukion alkua. Kesää :)

Mikä on parasta koko elämässä?
- Läheiset ihmiset, matkustelu, hyvä ruoka, kaikki pienet ihanat hetket, esimerkkinä tulee mieleen sellanen ihana tunne kun saa tanssia niin vapaasti ja paljon kuin vaan jaksaa ja tulee sellanen ''vitsit että mä rakastan elämää'' tunne, haha! 

Ootko hyvä koulussa?
- Kyllä mä oon, kunhan vaan jaksan yrittää ja lukea kokeisiin. Saan useimmitten kokeista sellasta 8-9 luokkaa, joskus jopa 10 :) 



 Mitä kaikkee toivot joululahjaks? 
- One piece-haalaria, kiharrinta, lahjakortteja ja rahaa ainakin! 

Tykkätkö laittaa ruokaa?
- Välillä joo :) Testasin just avokadopastaa, josta oon lukenu monista blogeista!

Lukeeko sun vanhemmat tätä blogia?
- Kyllä lukee.

Kerrotko vanhemmillesi paljon sun asioita?
- Jonkun verran, mutten kaikkea. 

Missä koulussa oot?
- Herykissä. (Herttoniemen yhteiskoulu)

Mitä teet viikonloppuisin?
- Nään paljon kavereita, otan rennosti, käyn leffassa ja kaupungilla, pidän hauskaa ja joskus myös partyy!

Kivoimmat vaatekaupat Helsingissä?
- Zara, Carlings ja Gina Tricot, vähän tälleen tylsästi :D Bikbok oli myös tosi kiva, vaikken sieltä oo vielä mitään ostanutkaan. 

Alepa vai K-kauppa? 
- Alepa!


Ootko ihastunut? 
- En ole :( 

Minkä ikänen oot? 
- 15 vuotta! 

Lempiherkku? 
- Jätski! 

Miten oot aina niin ihanan energinen? 
- Haha oonko mä?! :D No johtuu varmaan ihan mun luonteesta ja sitten syön hyvin ja joskus myös nukun hyvin!

Kerro sun top5 kaverit?
- En tykkää yhtään laittaa mun kavereita minkäänlaisiin järjestyksiin, kaikki mun parhaimmat kaverit pystyy kyllä tunnistamaan itsensä tästä :) 

Mikä sun keskiarvo oli?
- Lukuaineiden keskiarvo oli keväällä tasan 9 :)

Viime koe ja mitä sait?
- Hehheh valinnaisen ranskan koe ja ei menny kyllä ihan nappiin.. :D 


Kenel sun kavereil on blogit?
- Taijalla ja Marialla ainakin!

Paljon menee rahaa vaatteisiin ja esim. kahvitteluun kuukaudessa?
- Musta tuntuu, että nykyisin mulla menee tohon kahvitteluun paljon enemmän rahaa kun vaatteisiin ja varmaan yhteensä noihin molempiin noin 45e kuukaudessa.

Ajatttelitko hakee kesätöitä? Mitä?
- Itseasiassa oon jo hakenu kesäduunia ruokakaupasta.

Juotko tai poltatko? Kuinka usein? Mitä mieltä oot ylipäätänsä ko. jutuista?
- Juu juon mä ihan päivittäin, eihän sitä ihminen pärjäis ilman vettä ;) Ei vaan siis tulee sitä joskus jotain hörppästyä, mutten todellakaan oo sellanen ''Joka viikonloppu vedetään kännit''' tyylinen ihminen. Niin siis tollanen ärsyttää, mutta jos nyt joskus jotain ottaa niin ihan ok! Ja en polta :)

Kuinka paljon (esim. tunteita) liikut viikossa?
- Mulla on kaksi tanssituntia viikossa plus tietty koululiikat. Alan kyllä joulun jälkeen luultavasti käymään salilla! 

Kuinka monta kertaa syöt päivässä?
- Yleensä viisi :) 

Syötkö aamupalaa?
- Jos ehdin! Yritän aina ehtiä, koska mulla on aamuisin hullu nälkä yleensä ja jaksan paremmin jos oon syöny aamupalan. Jos en ehdi syödä kotona, niin otan jonku pienen ruokajutun messiin.

Onko sulla yksi paras kaveri vai monta semmoista?

- Mulla on monia parhaita kavereita! Taija on tietenki sellanen special, kun sen oon tuntenu ihan taaperosta lähtien ja se on muutenkin sellanen omalaatunen :)

Minkälainen joulukalenteri sulla on?
- Fazerin suklaakalenteri! Siitä on tullut jo perinne mulle :) Ja sitten meillä on tietty myös kalenteri,  johon tonttu aina joka yö tuo jonkun pikku yllärin!



Siinä siis eka osio vastauksista! Menkää vielä heittämään parit kysymykset täällä KLIK! 


- love Aino