Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Viininpunaista rakastaen

Tuunasin viime viikolla kirpparilta ostamaani paitaa. Alunperin paita oli enemmänki viitta, joka yletty mua melkeen nilkkoihin saakka. Värin ja materiaalin takia halusin kuitenkin ostaa kyseisen paidan, sillä hintakin oli vain sen yhden euron. Ostaminen kannatti, koska paidan leikkelyn ja huolittelun jälkeen tästä saattoi tulla yksi mun lempparivaatteista!

Paita näyttää nykyään siis tältä.
Oon ihan tässä lähi aikoina ihastunut viininpunaseen, ja siitä on tullut yksi mun lemppariväreistä.

- love Aino 

torstai 9. helmikuuta 2012

We♥kangaskassit

Eilen kässäntunnilla painettiin Iitulin kanssa meijän tekemiin kangaskasseihin kuvat. Joku lukijoista oli toivonut, että teen postausken käsityöjuttuihin liittyen, sellaisia postauksia kun olen joskus tehnyt. Tässä siis nyt olisi kuvia kangaskasseihin painamisesta.



Ensiksi piirsin tietenkin haluamani kuvan paperille. Sen jälkeen kuva piirrettiin muoville, jonka jälkeen se leikattiin muovista, muovi aseteltiin kassiin jne. Peace-merkin kanssa meinas mennä hermot, se oli nimittäin yllättävän hankala kuvio.

Seuraavaksi vuorossa oli kangasvärillä töpöttely.
Ja annettiin hetki kuivua...

TADAA, tässä lopputulos!

Mä painoin mun kangaskassiin peace-merkin ja Iitu sen kassiin viikset!


Loppuun vielä tän päivän asu. Lainailin taas siskon takkia. Mä niin rakastan tota!

- love Aino