keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Oh how i have been missing these sunny days


Ihanaa kun tänään oli niin aurinkoinen päivä. Tulee heti niin kevätfiilis, kun aurinko paistaa. Tein tänään superhyvää smoothieta, johon survoin vähän kaikkea mitä jääkaapista löyty. Samalla lueskelin perjantaiseen ruotsin kokeeseen. Mulla on ollut viime päivät vähän flunssanen olo, joten en oo päässyt salille pitkään aikaan. Vähän harmi, koska multa kyllä löytyy salimotivaatiota tällä hetkellä, mutta en pääse hyödyntämään sitä :D No oonpahan ehtinyt tehdä kaikkea muuta kivaa!

- love Aino

tiistai 26. helmikuuta 2013

Åre parasta

Åren matkalta palattu! Tulin kotiin sunnuntaina myöhään illalla. Takana oli tolloin 9 tunnin ajomatka Åresta Tukholmaan, laivamatka Tukholmasta Turkuun ja Turusta vielä pari tuntia bussilla Helsinkiin. Täytyy sanoa, että aika väsynyt olin kotiin päästyäni.

Åressa oli ihan mahtavaa! Matkan järkkäsi siis Roihuvuoren seurakunta, ja mukana oli paljon vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia. Oltiin viitenä päivänä mäessä, ja musta tuntuu, että kehityin oikeesti tosi paljon lautailussa. Oi että mä tykkään siitä hommasta! Åre oli ihan unelma laskettelupaikka mahtavine rinteineen, millasia Suomesta ei kyllä löydy! Kaiken lisäksi molemmat laivamatkat oli ihan huippuja, varsinkin menomatka!


Hihi, tulomatkalla laivan kannella oli ihanan aurinkoista!

- love Aino

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hard rock café

Eilen oltiin perheen kanssa syömässä Hard Rock Café:ssa. Se oli mun ensimmäinen kerta Helsingin Hard Rockissa. Oon käynyt Hard rockeissa aika paljon ulkomailla, ja otan joka ikinen kerta saman annoksen! Ihan huippuhyvän kanasalaatin.. parasta salaattia mitä oikeesti on!





Oon kokonaan unohtanut kertoa, että lähden hiihtolomaksi Åreen laskettelemaan isolla porukalla! Nään sitten siellä, että pystynkö postaamaan. Toivottavasti saan jotain matskua tänne loman aikana :)  Ja kaikille loman aloittaneille, rentoutukaa ja tehkää kaikkea ihanaa! :)

- love Aino

lauantai 16. helmikuuta 2013

Blogivinkkaus!


Mun sisko Weera alotti ihana äskettäin oman blogin! Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa ja liittymässä lukijaksi! Tykkäätte varmasti Weeran blogista, jos tykkäätte tästä mun blogista. Blogisaan Weera kirjoittelee  muun muassa muodista ja liikunnasta. Tästä pääsette Weeran blogiin: KLIK!


torstai 14. helmikuuta 2013

Happy-day



Oon nyt jotenkin tosi hyvällä päällä. Mun hyvään tuuleen on monia syitä, mutta suurin syy varmaan on se, että tänään alkaa hiihtoloma! Muutenkin on ollut jotenkin tosi kiva viikko. Eilinen varsinkin oli huippu päivä. Koulun jälkeen näin Emman ja suunnattiin salille vetämään kunnon rääkkitreeni. Kamun kanssa on ihana käydä salilla, kun voi motivoida toinen toista! Salilta suunnattiin meiän tyttöporukan kanssa syömään thai-sushi-buffettiin! Siellä taisi vierähtää taas muutama tunti. Ihana päivä oli kaiken kaikkiaan! Mä lähen nyt valmistautumaan vikaan koulupäivään ennen lomaa, heipsu!

- love Aino

maanantai 11. helmikuuta 2013

Essin ja Sagan Sweet 16!


Ihan ekaksi, anteeks Taija ryöväsin tän kuvan sun blogista!

Lauantaina vietettiin siis mun yksien parhaimpien kamujen Sweet 16 synttäreitä. Bileet pidettiin vuokratussa isossa tilassa, koska  kutsuttuja oli noin 100 ihmistä. Oli kyllä ehdottomasti parhaat pippalot, missä oon ikinä ollut. Kiitos siitä kuuluu ihanille synttärisankareille Sagalle ja Essille (keskimmäiset tytsyt samismekoissa!) Oli ihan huippua nähdä niin paljon kamuja ja tuttuja samalla kerralla, ja päästä tanssimaan niin täysillä kun vaan pystyy. Huhhuh, mielettömät ja ikimuistoiset juhlat oli, täytyy vielä kerran sanoa!

Meillä kävi yhessä vaiheessa vähän hassusti, sillä yhen huoneen ovi meni lukkoon ja avain jäi sinne huoneen sisälle. Mun kaikki kamat oli tietysti siinä huoneessa, joten kamera ja kännykkä jäi suurimmaksi osaksi aikaa lukkojen taakse. En siis keskittynyt ollenkaan kuvaamiseen, vaan nautin täysin siemauksin juhlista. Sen takia toi Taijalta ryövätty kuvakin, heh!

- love Aino

perjantai 8. helmikuuta 2013

Thaimaa!

Moi puput! Oon nyt takaisin Suomessa, tai no pikemminkin jääkaudella.. Mulla painaa selvästikkin vielä Jetlag, koska heräsin nyt lauantai aamuna kuuden aikaan ilman mitään herätyskelloja sun muita ja päätin alkaa väsäämään tätä thaikkupostausta.

Meiän matka oli ihana huippu! Thaimaassa oli ihanan lämmintä, joka päivä yli 30 astetta. Ei me hirveesti muuta tehtykkään kun maattiin auringossa ja syötiin kaikkia ihania Thai-ruokia. Meiän hotelli oli siis Khao Lak nimisessä paikassa. Khao Lak ei ole mikään kovin iso paikka, mutta silti tosi ihana. Enimmäkseen sieltä löytyy rantoja ja  rantahotelleja plus on siellä pieni keskustakin. Khao Lakin shoppailutarjonta rajottu kuitenkin aikalailla kojuihin, joista löytyy kaikkea mahollista, mutta feikkinä. Ei siis hirveesti shoppailtu tällä matkalla. Mentiin me kyllä yhtenä päivänä Phukettiin shoppailureissulle, ja sieltä kyllä tarttui jotakin mukaan. 

 Matka alkoi tietenkin Helsinki-Vantaan Starbucksista! 
 Hotelliaamupala oli ihana. Söin joka aamu tuoreita hedelmiä sekä kaikkea vähän epäterveellisempää, kuten pekonia, pannareita, omeletteja, croisantteja..... nam.





 Meiän säälittävä yristys saada onnistunutta hyppykuvaa :D 


 Miksei Suomen mäkkäreistä saa tällasia?! 


Oivoi kun tulee ikävä tota lämpöä.. Mutta oli kuitenkin tosi kiva myös tulla kotiin, varsinkin koska tänään koittaa kauan odotetut Sagan ja Essin Sweet 16 bileet!! En millään malta odottaa iltaa kun näkee kaikki kamut ja pääsee kunnolla tanssii ja pitämään hauskaa, hehheh :D Ihanaa lauantaita teillekkin murut! 

- love Aino