sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

DIY farkkushortsit

Ihan ensiksi, oon nyt lukenut tosi monista blogeista tosta Google Readerin sulkeutumisesta, ja en tiiä yhtään pitääkö se paikkaansa vai ei, mutta joka tapauksessa mun blogia pystyy seuraamaan myös Bloglovinin kautta, joka on myös tosi helppo ja kätevä tapa seurailla blogeja!

Noniin ja sitten itse asiaan! Ostin jokin aikaa sitten kirpparilta Cheap Mondayn supervaaleet farkut, joiden lahkeet kuitenkin osottautu liian leveiksi. Mä en tykkää oikeen käyttää edes vähän leveälahkeisia housuja, joten päätin napsasta noi shortseiksi. Yritin tällä kertaa olla mahdollisimman huolellinen noita leikatessa, koska oon pilannut jo liian monet mun shortsit leikkaamalla ne liian lyhyiksi :D 




Jee ja tälläset tuli!

- love Aino 

lauantai 29. kesäkuuta 2013

BASSLINE FESTARIT

Mentiin tänään Taijan ja Lauran kanssa koffin puistoon Bassline festareille. Tapahtuma oli tosi rento ja siellä oli huippuhyvä fiilis! Lisäksi festarit olivat ilmaiset. Päivän paras esiintyjä oli ehdottomasti Sini Sabotage, joka veti hyvät biisit mukaan lukien tietsyti Levikset repee. Sinin lisäksi festareilla nähtiin paljon muitakin hyviä räppäreitä. Musta tälläset ilmaisfestarit on aina tosi kivoja tapahtumia ja näitä sais olla enemmänkin!




Huomenna ollaan lähössä perheen kanssa taas mökkeilemään. Mulla ei oo nyt mitenkään erityisen mökkeilyfiilis, mutta toisaalta kyllä mä siellä muutaman päivän viihdyn. Yritän postailla sieltäkin, koska en halua tänne mitään turhan pitkiä taukoja!

- love Aino 

torstai 27. kesäkuuta 2013

Elämä on ihanaa



Moikka kamut! Tämä viikko on ollut kertakaikkiaan ihana. Siihen on sisältynyt todella paljon iloisia hetkiä, mutta myös haikeutta. Maanantaina oltiin meiän tyttöporukalla stadikalla. Oltiin sovittu Emman kanssa, että hypätään kesän aikana kympistä ja sehän meiän oli pakko myös toteuttaa. Voin sanoa, että se oli ihan hirveen pelottavaa. Okei fiilis sen jälkeen oli mahtava, koska ylitettiin ittemme! Stadikalta suunnattiin Vapianoon syömään.



Tiistaina oltiin päivällä pelaamassa beach volleyta aika huonolla menestyksellä :D Haha, meistä kukaan ei ollut mikään professional kyseisessä lajissa, joten peli oli aika vaikeeta saada aikaan. No mutta ainakin me yritettiin ja saatiin loistavat naurut siihen päälle. Illemmalla mentiin porukalla chillaamaan yhdelle nurtsialueelle tässä lähellä. Samalla vietettiin Emman läksiäisiä. Emma muutti siis eilen Lontooseen, ja tää oli sen vika ilta Suomessa. Loppuillasta tuli tietysti todella haikea :( Illan päätteeksi mentiin vaatteet päällä yöuinnille.




Haluttiin mennä saattamaan Emma lentokentälle sen muuttopäivänä. Itkua tuli taas. Voiei mulle tulee kauhee ikävä Emmaa :( Mutta onneksi me lähdetään Taijan kanssa heinäkuun vikaksi viikoksi Emmalle kyläilemään Lontooseen!! Oon niin innoissani tästä matkasta. Käytiin tietysti lentokentällä hyvästelyjen jälkeen Starbucksissa ostamassa Frappet. Satuttiin just Frappuccinojen happy hour - aikaan eli saatiin ne puoleen hintaan, woop! Illemmalla mentiin Essille grillailemaan superihanaa ruokaa ja sen jälkeen iltauinnille.





Elämä on oikeesti aika ihanaa, vaikka siihen sisältyy välillä niitä haikeitakin juttuja. Muistakaa nauttia tästä vuoden parhaasta ajasta ja tehkää kaikkea mikä saa teidät iloiseksi :) Niin aion mäkin tehdä.

- love Aino

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Longer lashes

Otin eilen mun ensimmäiset ripsienpidennykset! Oon haaveillut pitkistä ja tuuheista ripsistä jo ties kuin kauan ja nyt vihdoin päätin ottaa nämä. Tykkään iihan hulluna näistä. Niin helpot varsinkin nyt kesällä kun ei tarvii meikata ollenkaan. Näistä mun ripsistä tuli mun mielestä tosi kivan pituset. Ei liian överit muttei myöskään liian lyhyet. Jeejee mä tykkään! Onko teillä kellään ripsienpidennyksiä ja mitä ootte tykänny? :) 



- love Aino 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

JUHANNUS

Taas yksi sukujuhannus takana! Vietettiin se siis meiän suvun kesäpaikalla Sysmässä. Meitä oli yhteensä noin 50 ihmistä viettämässä juhannusta yhdessä. Juhannus tuolla meidän suvun kesäpaikalla on aina ihan huippu! Alkuillasta mentiin koko joukko rantaan fiilistelemään ja katsomaan kokkoa. Sen jälkeen oli ruoan vuoro. Tarjolla oli vaikka mitä ihanaa. Juhannusyön kohokohta on aina se kun me kaikki nuoret mennään pitämään omat bailut rantasaunalle. Niin kävi myös tänä vuonna ja oli taas hullun hauskaa :) Meiän suku on paras!





- love Aino

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannuksen viettoon

Moikkamooi :) Tähän viikkoon on sisältynyt muun muassa vika työpäivä, pitkään nukuttuja aamuja, kavereita, paljon naurua ja herkuttelua. Eilen mä ja Hanna oltiin mun vanhempien kanssa syömässä ja leffassa katsomassa The Bling Ring - niminen leffa ennakkonäytöksessä. Leffa kertoi nuorisoporukasta, joka murtautui julkkisten taloihin ja varasti niistä tavaraa. Suosittelen tota leffaa ehdottomasti! Vähän vaihtelua noihin peruskomedioihin.

Huomenna lähetään tosiaan juhannuksen viettoon meiän suvun kesäpaikalle, missä vietettiin viime juhannuskin. Ihana päästä hetkeksi keskelle landea ja nähdä sukulaisia pitkästä aikaa! Palaillaan heti sunnuntaina juhannuskuvien kera :)


Niin kivaa kun ehtii aamusin panostaa aamupalaan kun ei enää tarvitse herätä töihin. Tossa siis mun kaloripommiaamiainen yhdeltä aamulta, heh.

Hyvää juhannusta teille ihanat! 

- love Aino 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Roadtrip to Lahti





Päätettiin Sagan kanssa sunnuntaina lähteä extempore-reissulle Lahteen, sillä siellä oli Show-tanssin sm-kisat, jotka haluttiin nähdä. Kisoissa kisasi nimittäin paljon meiän kavereita ja tuttuja. Oi vitsi tuli kyllä ikävä tanssia, kun katso noita ihan mielettömän upeita koreografioita. Kisojen katselemisen lisäksi seikkailtiin Lahdessa turisteina ja käytiin syömässä kiinalais-sushibuffetissa mahamme täyteen. En oo muuten ennen nähnyt kiinalaisessa ravintolassa tarjottavan karjalanpaistia tai makkaralla täytettyjä susheja.. :D  Oli hiukan oudot ruoat tässä kyseisessä kiinalaisessa, mutta kyllä sieltä niitä hyviäkin juttuja löytyi. Meillä oli tosi mukava päivä Lahdessa. Tämmöset pikku roadtripit on mun mielestä ihania :)

- love Aino 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Wedding

Eilen oli ihana päivä. Juhlittiin nimittäin mun sedän häitä. Häät alkoivat Espoon tuomiokirkolla, jossa hääpari vihittiin. Juhlat jatkuivat Laguuna-nimisessä ravintolassa, jossa syötiin hyvää ruokaa, kuuneltiin liikuttavia puheita, naurettiin, itkettiin ja ennen kaikkea oltiin onnellisia. Yksi illan kohokohdista, oli Juha Tapion yllätysvierailu. Juha lauloi Kaksi puuta kappaleen, joka on mun mielestä niin ihana biisi. Musta tuntuu, että ton biisin aikana lähes kaikki vieraat kyynelehti. 

Häät jatkuivat vielä Laguunan alakerrassa bändin kera, jolloin vieraita saapui todella paljon lisää. Reivattiin puoleenyöhön asti ja oli vaan niin hauskaa! Kiitos vielä kaikille ihanista häistä, erityisesti hääparille

Aamulla mulle ja kahdelle siskolleni laitettiin kampaajalla hiukset. Tykkäsin tosta mun kampauksesta ihan hirmusesti! Varmaan kivoin kampaus mitä mulla on koskaan ollut :) 








- love Aino

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesätyttö




Pitkästä aikaa kunnon asukuvia! Kiitos Emman joka lähti mun kanssa kuvailemaan tossa yksi ilta :) Toi napapaita ja shortsit on molemmat Bikbokista vähän aikaa sitten hankittuja. Oon ihan rakastunut noihin shortseihin! Ei melkeen tekisi mieli muita shortseja päälle laittaakaan. Tykkään myös tosi paljon tosta topista. Mun mielestä ton voi tosi hyvin yhdistää just korkeevyötäröisiin shortsehin tai hameeseen. Ja hei huomaatteko jotain uutta ja kimmeltävää mun navassa, hehe ;)

Käytiin tänään Emman ja Hannan kanssa tsekkaamassa Kauhean kankkusen kolmososa. Tykkäsin ihan hulluna! Tuli naurettua kyllä taas ihan kunnolla, niin parhaita noi kaikki kolme osaa mun mielestä :D Odotan tosi innolla perjantaita, koska silloin koittaa setäni häät. Oon ollut elämäni aikana vaan kerran aikasemmin häissä, joten tosi ihanaa päästä perjantaina juhlimaan. Ja wuhuu, pääsen aamulla kampaajalle laitauttamaan mun hiukset!

- love Aino

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lately on my Instagram

Moi kamut! Päätin tulla jakamaan teille vähän mun viime aikaisia Instagram-kuvia polaroid-kuvien muodossa. Jos joku ei vielä tiedä, niin mun Instagram käyttäjä on aicsu eli ei muuta kun seurailemaan jos kiinnostaa :) Nää kuvat on lähinnä kahdelta viime viikolta eli ekalta kesäloma viikolta sekä viimeseltä kouluviikolta. Mukaan on mahtunut ysigaalaa, rantailua, syömistä, biletystä sekä kirppistelyä! 



- love Aino 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Niin ilonen tyttö

Niin kuin ootte varmaan huomannutkin mun blogissa on ollut viime aikoina aika hiljaista. Tää johtuu siitä, että oon ollut niin innoissani kesäloman alusta ja koko ajan menossa. Mun kesä on lähtenyt käyntiin ihanasti. Päättärit oli mahtavat - oltiin tosi isolla porukalla viettämässä iltaa ja oli superhauskaa! Mulla on ollut tää eka viikko töitä ja niin on myös ensi viikko. Onneksi pääsen kahdelta, joten ehdin tehdä töistä huolimatta vaikka mitä. Oon viettänyt aikaani aurinkoa palvoessa (rakastan tätä säätä!!!), kavereiden kanssa hengaillessa ja vaan nauttiessa kesästä. Niin ja perjantaina oli Aviciin keikka, joka oli ihan huikee! Jalat oli ihan kipeinä sen kaiken reivaamisen ja hyppimisen jälkeen. Tää on se aika vuodesta jolloin oon kaikista iloisimmillani. 

Ihania kesähetkiä myös teille ihanille lukijoille! 

Iloinen peruskoulun päättänyt :) 

- love Aino