sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Treenii treenii

Nyt on siis treenipostauksen vuoro, josta puhuin jokunen aika sitten! Jos treenijutut ei kiinnosta ollenkaan, niin kannattaa varmaan suosiolla skipata tämä postaus :D 


Sain salikortin Ladylinelle helmikuun alussa, ja kortti on todellakin tullut kovaan käyttöön. Oon siis nyt käynyt noin kaksi kuukautta aika säännöllisesti treenaamassa. Enimmäkseen olen käynyt ryhmäliikuntatunneilla, koska saan tunneilla jotenkin enemmän aikaiseksi kuin mitä salilla itsenäisesti treenatessa. Tykkään myös hirmusesti tuntien huippufiiliksestä ja kannustavasta ilmapiiristä.  Oon kuitenkin käynyt nyt myös salilla jonkun verran, ja tykkään kyllä siitäkin hommasta. Urheilen, koska mulle tulee siitä tosi hyvä olo. Liikunnan jälkeinen fiilis on mitä parhain. Lisäksi oon halunnut parantaa mun kuntoa sekä saada enemmän lihaksia itselleni. Mulla ei oo mitään tiettyjä päiviä jolloin salille on pakko mennä. Menen salille aina vain silloin kun mua huvittaa. Ladyline on kuitenkin sen verran viihtyisä ja ihana paikka, että sinne nimenomaan haluaa päästä! Useimmiten siis käyn siellä 3-6 kertaa viikossa, ihan fiiliksestä ja muista menoista riippuen. 

Kuluneen viikon treenailut: 

Maanantai: Bodyvive 30 min, juoksumatto 15min

Kävin maanantaina ensimmäistä kertaa kokeilemassa Bodyvive-tuntia. Tunnille mennessä luulin sen kestävän kokonaisen tunnin, mutta jostain syystä se kestikin poikkeuksellisesti vain 30 minuuttia. Tunnilla tehtiin sykettä nostattavia juttuja ilman sellasta hullua rääkkitunnetta. Päätin vielä ton puolen tunnin jälkeen mennä 15 minuutiksi juoksemaan, koska olin asennoitunut tunnin treeniin. 

Tiistai: CXWORKS 30min, Sh'bam 45min

Tiistaisin meen tosi usein ensin CXWORKS:siin, joka on keskivartalon lihaskuntotreeni. Suoraan CX:n jälkeen alkaakin Sh'bam, joka on ihan älyttömän hauska tunti! Tunnilla tehdään melko helppoja tanssillisia koreografioita hittibiiseihin. Sh'bamissa pääsee ainakin kunnolla revittlemään ja sheikkaamaan! 


Keskiviikko: Kuntosali (noin) 1,5h 

Keskiviikkona menin Emman kanssa kuntosalille. Ensin tehtiin perus-lämmittelyt ja sitten alettiin tekemään oikeen kunnon salitreeniä! 

Torstai: Bodypump 45min

Tykkään käydä pumpissa ihan hulluna! Ensin en oikeen syttynyt kyseiselle tunnille, mutta nykyään se on yksi lemppareista! Bodypump on siis tehokas lihaskuntotunti. Nyt kun oon käynyt siellä viikottain, niin huomaan oikeesti, että jaksan tehdä jo isommilla painoilla kuin ennen. 


Perjantai: Bodyattack 1h 

Bodyattack on aerobinen treenitunti, joka kehittää voimaa ja kestävyyttä. Tunti vastaa 10 kilsan lenkkiä ja on kyllä tosi rankka. Hiki lentää tällä tunnilla, se on varmaa! 

Lauantai: Lepo

Täykkärimaratooni, sipsejä ja ihana Emma yötä

Sunnuntai: Bodyattack 45min, Bodybalance 55min

Ensin 45minuutin Attackissa, ja sitten ihanassa Bodybalancessa. Tykkään Balancesta ihan hirmusesti. Tunti on yhdistelmä pilatesta sekä joogaa. Musta on ihanaa kun Balancessa saa rentoutua niin kunnolla.


Siinä ois sitten viikon treenailut. Tällä viikolla kävin tosiaan aika paljon treenaamassa, että mun kaikki viikot ei todellakaan ole tälläsiä. Mutta saittepahan nyt ainakin kuulla monipuolisesti, että millasilla tunneilla mä käyn. Ja hei kertokaa ihmeessä mielipiteitä! Lisää treenipainotteisia postauksia vaiko ei? :)

- love Aino

12 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä postauksesta tosi paljon! Ite oon kans alkanut käymään salilla, mut noi tunnit kuulostaa kans kivoilta :-) Tälläsii postauksia on kiva lukee ja saa motivaatioo omaan treenailuun!

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin täst tosi paljon! Lisää tälläsiä! :)

    VastaaPoista
  3. Blogihaaste (: -->
    http://myllifeismy.blogspot.fi/2013/03/blogihaaste.html

    VastaaPoista
  4. Vitsi miten kiva postaus! :) Kun tulee yks lukija lisää sulla on 200 lukijaa!

    VastaaPoista
  5. Mahtava postaus! Ehdottomasti näitä lisää! :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät ihanasti päivääni :-)